Testitulokset eivät olleet mukavaa kuultavaa, kuten vähän pelkäsinkin (vaikka tietysti toivoin kovasti, että kyseessä olisi ollut pelkkä ummetus). Minnin maksa-arvot olivat hälyttävän korkeat, lääkäri ei luvannut kissan selviävän ja mainitsi kissan kuuluvan eläinsairaalaan (jollaista Vaasassa ei ole), joten ei tuntunut kovin mukavalta hoitaa tällaista tapausta kotona. Minnin kanssa käytiin uudelleen nesteytyksessä, koska ei ollut juonut pahemmin koko tiistaina (muutamaa ruiskulla antamaamme annosta lukuun ottamatta) ja haluttiin ehkäistä kissan joutuminen takaisin samaan kuntoon kuin se oli ennen nukutusta. Mielestäni kissa oli kyllä aikansa nukutuksen jälkeen jopa huonommassa kunnossa kuin ennen nukutusta, sillä ilmeisesti maksaongelmaiselle tuo nukutuksesta toipuminen ei ollutkaan kovin helppo homma.
Eläinlääkäri ehdotti myös Lumon ottamisen siirtämistä, ettei Minni stressaa uutta perheenjäsentä ja saa uusia ongelmia maksansa kanssa. Minni kuitenkin voi jo tällä hetkellä sen verran hyvin, että keskiviikkona en usko episodista olevan enää mitään viitteitä. Minni ei kyllä muutenkaan ole mitenkään herkästi stressaava kissa, vaan hyvinkin itsevarma ja sopeutuvainen.
Kuinka ollakaan, sinnikkään hoitamisen siivittämänä (kahdessa vuorossa: isäntä päivät ja minä illat) Minni alkoi piristyä päivä päivältä ja tänään voisin sanoa kissan olevan jo oma entinen itsensä. Minni koitti jo hieman syödä tiistaina itse, mutta jouduin myös hieman pakkosyöttämään, koska kissa ei mielestäni syönyt tarpeeksi. Vettä on annettu ruiskulla viimeksi eilen, saatan muutaman ruiskullisen varmuuden vuoksi juottaa vielä tänäänkin. Syöminen on onneksi ollut aina Minnille mieluista puuhaa, joten yllättävänkin nopeaa kissa on alkanut syödä. Tällä hetkellä tilanne on se, että kissa syö melkein kuin hevonen ja alkuviikosta tippunut paino on kyllä palautunut. Ihanaa! Ikinä ennen en ole iloinnut Minnin mahtavasta ruokahalusta näin paljon. Vielä olisi missiona saada Minni tottumaan maksavaivaisen erikoisruokaan, maksan toimintaa ylläpitävällä lisäravinteella maustetut ruoat kissa on ainakin vielä tähän asti aina jättänyt syömättä...
Kyllä on ihana huomata, miten nopeasti kissan tila voi parantua aina päivässä. Voi sitä iloa tiistai-iltana, kun sain Minnin kehräämään pitkästä aikaa! Tai sitä iloa, kun kissa yhtäkkiä monen päivän tauon jälkeen teroitti kyntensä ja jaksoi innostua viemärimadon saalistuksesta (ja jopa onnistui siinä, hotkien pullean ötökän vikkelästi kurkkuunsa). Ruokahalun palautuessa pikku hiljaa ennalleen ruokaa alettiin ensin naukua, sitten jo vanhaan tapaan raavittiin kaapin ovea ja vihdoin lähes normaalilla tavalla seistiin takatassuilla kaapinovea vasten voimakkaasti raapien ja naukuen. En olisi myöskään ikinä uskonut, että Minnin kynsiennyppimisääni voisi joskus saada minut iloiseksi!
Tänään mentiin taas yksi askel eteenpäin, Minni nimittäin alkoi leikkiä laukkuni hihnalla vanhaan tapaan. Kyllä siinä sai hihna kyytiä, kun takatassuilla piti armottomasti kuovittaa hihna kuoliaaksi! Tänään Minni myös joi ensimmäistä kertaa oma-aloitteisesti - todistetusti. Ei kylläkään vettä, mutta tarjolle laittamaani kissanmaitoa.
Niin kuin meidän kissi-isi sanoi "enpä olisi uskonut, että Minnistä enää kissaa saadaan". Onneksi saatiin, on se niin rakas rakas rakas <3
Minniä hellästi katsellen,
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti